Monday, February 15, 2010

Helmiäinen

Tervehdys ystävät!

Helmiäisviikot ovat täällä. Puut loistavat vaalean eri sävyissä, samoin kuin maa. Pakkanen on virittänyt maiseman kauniiksi. Uloshengittäessä lämmin ilma sumentaa näkökentän törmätessään - ah, aina kylmään silmälasinlinssiin. Lapaset viuhtovat menemään kuin tuulilasinnpyyhkijät sateella. En halua astua koirankakkaan. 

Ootko miettinyt jo ensi kesää? Millainen se olisi parhaimmillaan? 


Minun suunnitelmiini kuuluu laulujen kirjoittamista seuraavalle levylle. Olisi myös ihanaa matkustaa Berliiniin tai Tokioon tai Roomaan tai ihan vaan matkustaa maailman ympäri. Tai sitten lähteä pitkälle olemisreissulle kotiseudulle pohjanmaalle. Sieltäkin löydän hyvin inspiraatiota - hiljaisuutta. Haaveilen kesäpäivistä ja lämpöisistä aamuista. Haaveilen lehden lukemisesta aamuvarhain verannalla ja hyvästä kahvista. Ikävöin kärpästen pörinää ja koivujen lehtien havinaa...stressivapaata maaperää!

Takana on taas mukavia keikkoja Stadissa ja Treella. Kiitos kaikille. On ollut mukavaa esittää uusia biisejä, ne tuntuvat toimivan hyvin. Tampereen Klubin keikka oli hassu ja ehkä spontaanein vähään aikaan. Vieläkin välillä naurattaa ja välillä nolottaa mutta eipä tuo.

20.2.10 olen bändini kanssa soittamassa Semifinalissa The Latebirdsien kanssa. Odotan sitä jo kovasti!

No onx tää radioon ny! :)